sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Vellamon kierros

Kotkan Meripäivien merellistä puolta edustavat purjehduskilpailut. Näkyvyyden takia reitti on suunniteltu lähelle rantoja, mikä takaa kisaan vaihtelevan hankalat tuuliolosuhteet varsinkin sataman edustalla. Olimme liikkeellä kahdeksanhenkisellä miehistöllä jo hyvissä ajoin ennen starttia haistelemassa tuulia starttialueella. Tämä palkittiinkin sitten varsin kelvollisen startin muodossa. Heti lähdön jälkeen pääsimme irrottautumaan muusta fleetistä ja saatoimme purjehtia vapaasti omaa reittiämme kilpailijoista suuremmin välittämättä.

     Etupäässä varsin heikko, shiftaileva  ja reikäinen kaakoistuuli oli aika-ajoin varsin hankala ja stressaavakin purjehtia. Reikiä tuntui kuitenkin sattuvan tasapuolisesti muillekin. Kevyen tuulen johdosta rata oli melko lyhyt, eikä se sisältänyt kuin yhden pienen varsinaisen kryssipätkän. Tässä shiftien otto onnistui ja etumatkamme muihin kasvoi nopeasti.

     Valtaosa kisasta olikin sitten tiukilla kulmilla spinnuttelua. Nellan uusi punavalkoinen pallokas toimi tässä mallikkaasti ja kiri koko ajan lisää etumatkaa muihin.  Manööverit sujuivat kesän harjoittelun ansiosta hyvin. Myös uusi ykkösgenua oli tässä heikkotuulisessa kisassa parhaimmillaan. Kilpailun lopputulos ei ollut yllätys, mutta tasoituksen jälkeenkin sangen reilu aikaero kakkoseen pisti väkisinkin suupielet hymyyn. Uudet tiimipaidat olivat ensimmäistä kertaa käytössä palkintojenjaossa.
     Alkuviikosta Nella siirtyy taas Helsinkiin, missä on vielä pari harjoitusta ennen kauden päätapahtumaa 4.-11.8. järjestettäviä MM-kisoja.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Mukana Meripäivien avajaisparatiissa

Seuramme kommodorin suostuttelun jälkeen osa Nella-tiimistä lupautui mukaan Kotkan Meripäivien avajaiskulkeueeseen osana pursiseuran joukkuetta. Heti paraatin jälkeen oli tarkoitus pitää viikkotreenit kantasatamassa, mutta tuulen puute sotki suunnitelman.
Iskuryhmäläisiä valmistautumassa hikiseen marssiin halki helteisen kaupungin. 

torstai 19. heinäkuuta 2012

Arvotavaraa Ahdille

Muutenkin värikkäästi sujunut tiistaitreeni 17.7. sai yllättävä päätöksen, kun kaasuvivusta väännettäessä moottorin kierrokset kyllä nousivat normaalisti, mutta mitään muuta ei tapahtunutkaan. Melko navakasti välillä puhaltanut tuuli tuuli oli juuri sopivasti heikentynyt, kun osa miehistöstä hyppäsi merivartioston laiturille. Kippari lähti hakemaan avuksi moottorivenettä siirtomiehistön suunnatessa kohti Veleiron laituria. Pian tuuli tyyntyikin kokonaan, purjeet laskettiin ja Nella pääsi hinauksessa loppumatkan. Keskiviikkona vene nostettiin telakalle jolloin selvisi, että potkuri oli päätynyt ahdin valtakuntaan kalojen ihailtavaksi. Miten näin pääsi käymään, oli täysi mysteeri, mutta onneksi kaikki tapahtui kotivesillä ja hyvissä olosuhteissa. Uusi potkuri saatiin nopeasti eikä harjoitusohjelmaan täytynyt tehdä tämän takia suurempia muutoksia.

Helteitä odotellessa

Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt jo jonkun aikaa. Tällä välin Nella on saanut uusia vaatteita. Hiilikuituinen 150% genua kaipaa vielä pientä hienosäätöä, mutta vaikuttaa erittäin lupaavalta. Avotuuliosastoa on täydennetty uudella punavalkoisella spinaakkerilla, joka on tuntuvasti aiempaa suurempi ja vanhaa kevyen tuulen pallokkaasta on modifioitu neulomolla entistä paremmaksi. Treenit ovat jatkuneet normaalisti, heinäkuun alussa pidettiin kuitenkin lyhyt harjoitustauko, jotta intoa ja nälkää riittää myös loppukesäksi.